Digitaalisella vertaistiedolla kuntoutukselle inhimillinen ääni?
Digitalisaatiota on verrattu monesti teolliseen vallankumoukseen sen tuoman tuotannon tehostumisen ansiosta. Tekoälyn kehittymisen myötä on esitetty, että digitalisaation ansiosta tuotannon tehostuminen on lineaarisen sijaan eksponentiaalista.
Tuotannon lisäksi digitalisaatio on tehostanut tiedon ja ajatusten leviämistä ennennäkemättömällä tavalla. Viktoriaanisen ajan brittiläinen kirjailija ja poliitikko Lordi Bytton on todennut osuvasti kynän olevan miekkaa mahtavampi. Vaikka kynistä on jossakin määrin hankkiuduttu eroon, on ajatus edelleen totta. Tieto ja ajatukset muuttavat maailmaa pitkäjänteisemmin kuin pakkovalta.
Digitalisaatio on haastanut asiantuntijuuden monella eri saralla tekemällä tiedon tuottamisesta ja saamisesta yhä helpompaa ja vaivattomampaa. Courseran verkkokurssien kautta kuka tahansa voi opiskella huippuyliopiston kursseja ja TedTalksin kautta kuunnella tunnetuimpien esiintyjien luentoja. YouTube on täynnä opetusvideoita esimerkiksi tilasto-ohjelmien käyttämisestä ja Wikipediassa on helppo tutustua vaikeisiinkin asioihin mahdollisimman ymmärrettävästi kirjoitettuna. Osa tiedejulkaisuista ja raporteistakin on nykyään ilmaiseksi saatavilla verkossa.
Tiedonsaannin lisäksi on vielä merkittävämpää, että ainakin teoriassa kaikilla on mahdollisuus ilmaista ajatuksiaan ja osallistua tiedon tuottamiseen. Tiedon tuotannon joukkoistaminen vaatii kuitenkin sitä varten suunniteltuja digitaalisia alustoja. Esimerkiksi verkkolehtien palstat ja yleiset chat-kanavat näyttäytyvät helposti yksittäisten ihmisten huuteluna. Wikipedia, TripAdvisor ja PatientsLikeMe ovat sen sijaan alustoja, jotka on suunniteltu vertaistiedon keräämistä varten. Niiden suosio on myös hyvä esimerkki joukkoistetun tiedon tuotannon kysynnästä ja siitä aukeavista mahdollisuuksista.
Miten tämä kaikki liittyy kuntoutukseen?
Kuntoutusjärjestelmän kehittämisessä on jo pitkään pohdittu asiakkaan ääntä ja asiakasnäkökulman vahvistamista. Samalla vaikuttavuusmittareiden rakentaminen ja kuntoutuksen vaikuttavuuden osoittaminen on nähty haasteena.
Sovellukset ja verkkosivustot, kuten TripAdvisor, Wikipedia ja PatientsLikeMe ovat, ovat tuoneet kootun vertaistiedon ”perinteisen” asiantuntijuuden rinnalle ja haastaneet tässä tapauksessa matkaoppaan, opettajan ja lääkärin auktoriteetin. Ne ovat jo tehneet sen, mistä kuntoutuksessa puhutaan: saaneet rivikansalaisten äänen kuuluviin ja näkemykset jakoon.
Kuntoutuksen vaikuttavuuden todentamisessa voitaisiin käyttää hyväksi ihmisten omia arvioita ja kokemuksia. Mitä se kertoo, jos 80 prosenttia kokee elämänlaatunsa parantuneen tietyn kuntoutusprosessin jälkeen? Jos näitä tietoja saataisiin kootusti ja luotettavasti esitettyä esimerkiksi verkossa, voisi muutama hyvin valittu luku ja niihin kytkeytyvät kuntoutujien itsekertomat arviot sekä avata kuntoutuksen vaikuttavuutta että viestiä kuntoutusjärjestelmästä ihmislähtöisemmin. Jos kuntoutuksen asiantuntijoiden ääni on jäänyt kuulematta, niin on jäänyt asiakkaidenkin. Se ongelma ei tosin koskaan ole ollut yhtä helposti korjattavissa.
Maari Parkkinen, tutkija, uuden työn muotoilija
Twitter: @MaariParkkinen