Kuntoutuksen kuumat perunat?

Kuntoutuksessa isoin siilo kulkee työttömien ja työllisten välillä. Tämä siilo aiheuttaa isot yhteiskunnalliset kustannukset. Työttömyys maksaa yhteiskunnalle yli kuusi miljardia euroa. Kolme kertaa enemmän kuin kuntoutus!

Työttömyys jättää ulkopuolelle, työ rakentaa merkityksellisyyden, totesi lukija HS:ssä tammikuussa. Perustuslaillinen oikeus ansaita elantonsa tai ainakin osa siitä valitsemassaan työssä tai ammatissa on arvokas periaate.

Kuntoutuksen ehkä kuumin peruna on juuri tässä – rakentaa siltaa työhön. Huomioiden se, että työ on sirpaleista, työtä syntyy ennakoimattomasti ja arvaamattomasti. Joillekin toimintakyvyn parantaminen on se, mihin ihminen on itse sitoutunut ja mitä hänelle kannattaa tavoitella. Monelle työ on kuitenkin inhimillisen elämän ja osallisuuden kannalta kaikista tärkeintä. Vaikka työstä saisi osankin elannosta.

Työllisen identiteetti on ratkaisevasti erilainen kuin työttömän identiteetti.

Kuntoutuksen kuumia perunoita ovat myös Kela, valinnanvapaus ja työeläkeyhtiöiden sekä ylipäätään vakuutuspohjaisen versus verorahoitteisen sosiaaliturvan järjestäminen jatkossa.

Kelalla on iso rooli kuntoutuksessa. Ei ainoastaan palveluiden järjestäjänä, vaan niiden kehittäjänä. Kela on tärkeä taho tällä hetkellä, STEAn rinnalla, joka rahoittaa mittavasti kuntoutuksen uudistamista erityisesti haastavassa asemassa olevilla.

Kelalla on tietojärjestelmät, jotka kattavat koko suomalaisen väestön.

STEA, entinen RAY, rahoittaa ja auttaa uudistamaan järjestölähtöistä kuntoutusta. STEA ulottaa rahoituksensa sinne minne julkinen sektori ei taivu tai rahaa löydy. Kynnyksettömiin kuntoutuspalveluihin, kokemusasiantuntijuuteen, työhön kuntoutumisen radikaaleihin innovaatioihin.

Onko suomalaisella yhteiskunnalla ja kuntoutuksella varaa jättää nämä vahvuudet huomioimatta? Toivottavasti ei.

Työeläkeyhtiöillä on isot resurssit ja valta kuntoutuksessa. Kasvatetaanko työeläkeyhtiöiden yhteiskuntavastuuta ihmisten kuntoutumisessa, esimerkiksi työttömien kohdalla? Miten ratkotaan vakuutuspohjaisen ja verorahoin rahoitetun, valtiojohtoisen sosiaaliturvan välistä suhdetta kuntoutuksessa? Jääkö tämä mahdollisesti myöhempiin aikoihin, esimerkiksi Kelan pääjohtaja Elli Aaltosen peräänkuuluttaman sosiaaliturvan uudistamistyön kontolle?

Kuntoutusta ei pidä sirpaloida enää yhtään lisää.

Lasta ei myöskään pidä heittää pesuveden mukana maakuntiin. Kuntoutus ansaitsee oman ja nykyistä selkeämmän paikkansa, rahoituksensa ja ammattilaisensa myös jatkossa. Puitelaki olisi yksi hyvä ja vaikuttava keino juridisesti selkiyttää tilannetta.