Tämä on teille kiusaajat!

Mä vihaan teitä kaikki kiusaajat! Te minuuden lyttääjät, pelkurit, jotka saatte voimanne petkuttamalla muut mukaan kiusaamaan heikompaanne. Uhria, joka ei ole paskaanne ansainnut, joka ei tarvitse vihojanne päällensä. Te raukat, jotka saatte voimanne vain olemalla toisia ylempänä, jotka kadehditte muita. Te jotka ette anna toisten olla ja elää elämäänsä, luulette että jotkut syntyvät tänne vain vittuillakseen teille, ettei heillä olisi mitään omaa syytä olla olemassa.

Vihaan vainoharhojanne, sitä miten saatte uhrin kuulostamaan pahantekijältä. Hän ansaitsee sen! Annatte uhrillenne rooleja joita hän ei tunnista omikseen eikä tiedä omaavansa. Liitätte uhrin sairaaseen vuorovaikutukseenne ikään kuin uhria kiinnostaisi pätkääkään liittyä sairaaseen soppaanne. Olette itse rumia, mutta saatte uhrinne tuntemaan itsensä rumaksi, olette itse tyhmiä, mutta saatte uhrinne tuntemaan itsensä tyhmäksi. Saatte muut ihmiset pauloihinne toteuttamaan kieroja suunnitelmianne uhrin pään menoksi. Vedätte häneltä liikuntatunnila kaikkien nähden housut alas saaden kaikki nauramaan, vaikka ne housut olisit voinut vetää ihan itse itseltäsi alas. Olisiko ollut hauskaa? Varastatte uhrin penaalin ensimmäisenä koulupäivänä ja heitätte sitä toisillenne ja se on niin hauskaa, hei - se on toisen omaisuutta!

Jatkatte aikuisuuteen, ette koskaan lopeta. Uhrinne ovat aikuiset töissä, lähipiirissä, löydätte kyllä uhreja, mieluiten yksi kerrallaan ettette liikaa paljastu ja voitte jatkaa rauhassa. Kerrotte eteenpäin uhrin kiusatuksi tulemisen statuksen varmistaaksenne että kiusaaminen jatkuu myös uudessa koulussa, työssä, yhteisössä. Täytyyhän teillä olla jatkossakin kivaa puuhaa omaan tylsyyteenne. On se on niin kutkuttavaa kuinka toinen on ilman kavereita, itsehän itsesi ainakin siitä roolista eväsit, syytä vain itseäsi! Puhut uhrin kuullen muiden kanssa asioista joiden tarkoitus on vaan loukata ja satuttaa uhria. Kaikki on kohdistettu satuttamaan uhria. Samalla katsotte tyytyväisenä vieressä onnistuneen työnne tuloksia, ilkeästi virnuillen. Teette selväksi uhrille miten joukolla todella vihaatte tuota yksinäistä jonka itse olette seurastanne karkoittaneet.

Jätätte uhrin ulkopuolelle, ette huomaa hänen olemassa oloaan, on se niin ihanaa tuntea sillä tavalla olevansa itse elossa! Mikä fuckin’ tarve teillä on tuhota tuhoamisen vimmassa ihminen, joka vaan on olemassa ja pakotettu hengittämään teidän myrkyllistä seuraanne? Luuletteko te luuserit että uhri haluaa olla teidän kanssanne? Etteikö hän vihaa teitä sydämensä pohjasta ja toivo joka hetki että lopettaisitte?!? Ehkä uhrilla on kuitenkin empatiaa ja hän miettii syitä käytökseenne, ehkä teillä on paha olla ja siksi kiusaatte, ehkä te ette tiedä mitä teette, olettehan tekin ihmisiä ja ihmisiä tulee kohdella hyvin.

Mitä helvettiä te teette uhrin arjesta vuosikausiksi. Uhri ei voi vaihtaa paikkaa, jossa saisi olla teiltä rauhassa. Miksi te vihaatte niin paljon? Haluatte tuhota? Teette sen niin salakavalasti ettei kukaan edes huomaa. Teitäkin joku pitää hyvinä ihmisinä, olette ihmisten parhaita ystäviä, ehkä vanhempia. Teillä on vikaa sielussanne, ette ole normaaleja tuntevia ihmisiä. Uhri on tehnyt virheen koittaessaan ymmärtää. Ei teitä oikeasti tarvitse ja voi ymmärtää. Te olette vähemmistö, enemmistö on myös uhreja, kanssanne muka kiusaamassa. Ja pelkäävät teitä, eivät ehkä tietoisesti, mutta pelkäävät että jos eivät liity teihin ovat kohta itse kuilun partaalla tyrkättävissä kuiluun. Sitä ei kukaan halua, ei myöskään uhri. Uhri ei ole saanut valita, yrittää parastaan. Uhri on pakotettu hirmuvaltaanne, nuolemaan paska arvojanne, joissa luulevat kaiken vian olevan itsessään.

Uhri kysyy, mitä minussa on vikana? Vuosikausia. Uhri joutuu kiusatuksi yhä uudelleen ja uudelleen. Siitä tulee kierre, kehä, uhrin elämää, normaalia, sitä ei enää kyseenalaista, sen hyväksyy, tunteet menee piiloon. Kiusaajista tulee asianajajia, terapeutteja, kaikenlaisia menestyjiä ja he pääsevät kuin koira veräjästä ja heitä vielä suitsutetaan elämänsä menestyksestä. Menestys jonka he ovat rakentaneet muiden päälle, näennäisesti heikompiensa. Te joilla on pakonomainen tarve koko ajan olla muiden päällä, vahtia, pitää lukua, te olette oikeasti pahoja, sitä mitä pahuus on. Hävetkää!

Olette rumia! Minuuden tappajia, viette hapen muilta, ette anna muille tilaa olla omia itsiään, määrittelette muut vastaamaan sairaita ennakkoluulojanne ja kohtelette uhria sen mukaisesti, annatte aivan kummia rooleja uhrin toteutettavaksi ja uhri hävittää niihin itsensä. Ei voi olla oma ihana rakastava itsensä enää kenellekään. Ketä rakastaa kun kaikki kiusaa? Kenelle jakaa tuntojaan, jos kukaan ei kuuntele? Jos minuus viedään ja tilalle lykätään jokin outo persoona niin mitä itsestään voi enää jakaa? Minuus hautautuu, siitä tulee salattu, vartioitu, suruun verhottu. Siellä se on yksin turvassa, ei sitä halua enää avata muille, teille kiusaajille, teette siitä vain pilkkaa. Miksi vaivautua? Jos tulisitte edes puolitiehen vastaan, jos edes vähän antaisitte ymmärtää ettette ole täysiä paskapäitä vaan että teille voisi olla hyvä avautua ilman että täytyy mielistellä tai että teidän joukkoonne pääsyyn ja hyväksynnän saamiseen täytyy uhrata oma oikeudentunto ja sielu.

Teidän paska valheenne, tarinanne - ota tämä naamio, häpeä naamio ja hyväksy se itseksesi, olet sen ansainnut, sitten olet hyväksytty! Olet hyväksytty niin ettemme tapa sinua, olet hyväksytty, koska rakastamme kiusata sinua. Kiitos, kun olet olemassa, olemassa olomme olisi varsin tylsää ja turhaa, jos sinä et olisi olemassa, sinä niin paljon meitä huonompi olento, aah, sinua on niin kiva kiusata! Ja kun lakkaat olemasta olemassa, menet pois tai tulet vahvaksi niin ettei sinua enää voi alistaa, löydämme uuden uhrin. Ehkä silloin hyväksymme sinut riveihimme kiusaamaan tuota uutta tulokasta! On se ihmiselon edellytys, että joukossa on aina se yksi, jonka voi alentaa huonoksi, jonka voi polkea pohjamutiin, johon voi projisoida kaikki omat vikansa ja jolle voi syöttää kaikki omat paskansa.

Kirjoittaja:

Kiusattu