Uutiset

EU:n yhteisötalouden tulee perustua kaikkien ihmisten mukana pitämiseen

Julkaistu
5.10.2022

EU:n yhteisötalouden aloite on tärkeä periaatelinjaus yhteisötalouden kehittämiseksi EU:ssa ja sen jäsenmaissa. Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen kuusi toimijaa lausuivat omassa kannanotossaan, että yhteisötalouden tärkeänä periaatteena tulee olla inklusiivisuus, kaikkien väestöryhmien ja ihmisten mukana pitäminen.

Yhteiskunnallista kehitystä ja yhteisötaloutta tulee kehittää, yhtenäistää sekä vahvistaa EU:n tasolla ja kussakin jäsenmaassa niin, että kaikki ihmiset pidetään kehityksessä mukana. Politiikkatoimien tulee olla yhteensovittavia ja koordinoituja niin, että niissä tulevat huomioiduksi myös kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset.

Tämä edellyttää jäsenmaissa huomattavasti nykyistä koordinoidumpia toimia erityisesti työllisyys-, koulutus-, sosiaali-, teollisuus-, tutkimus- ja innovaatio- sekä ympäristöpolitiikan välillä.

EU pyysi kannanottoja ”Yhteisötalous – perusedellytysten kehittäminen” -aloitteeseen syyskuun loppuun 2022 mennessä.

Pitkälle menevän harmonisoinnin sijaan tärkeintä kehittää kansallista ohjausta

On tärkeää kehittää kansallista ohjausta ja kansallisia politiikkatoimia sen sijaan, että EU-tasoisesti pyrittäisiin harmonisoimaan yhteisötaloutta koskevat lait ja muu normiohjaus.

EU-tasolla on kuitenkin välttämätöntä yhtenäistää peruskäsitteitä ja rakentaa EU-laajuisia rahoitusinstrumentteja mm. sosiaaliselle innovoinnille. EU-tasoisesti on tärkeää myös muokata asenteita ja ilmapiiriä niin, että ne olisivat suotuisampia yhteisötaloudelle ja yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle.

Euroopassa yhteisötaloudessa on noin 2,8 miljoonaa organisaatiota

Euroopassa on 2,8 miljoonaa yhteisötalouden toimijaa, ja ne työllistävät 13,6 miljoonaa ihmistä. Tämä on noin kuusi prosenttia EU:n koko työvoimasta. Osuuden ennakoidaan kasvavan n. 10 prosenttiin vuoden 2030 mennessä. Suomessa yhteisötaloudessa on arvioitu työskentelevän tällä hetkellä noin 50 000 henkilöä. Yhteisötalouden organisaatiot ovat yhteisöjä, jotka asettavat yhteiskunnalliset tai esimerkiksi ympäristöä koskevat tavoitteensa etusijalle. Ne myös sijoittavat merkittävän osan tuloksestaan edistämään tätä tavoitetta.

Yhteiskunnallisia yrityksiä toimii Suomessa kaikilla sektoreilla, kiertotaloudesta kulttuuri- ja media-alaan. Noin 40 prosenttia suomalaisista yhteiskunnallisista yrityksistä toimii sosiaali- ja terveysalalla.

Lue kannanotto kokonaisuudessaan tästä (pfd).

Kannanoton laatijat

Jarmo Hänninen, Osuustoimintakeskus Pellervo ry
Susanna Kallama, Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry
Harri Kostilainen, Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy
Soile Kuitunen, Kuntoutussäätiö sr
Kimmo Kumlander, Silta-Valmennusyhdistys ry
Jukka Lindberg, Vates-säätiö sr

No items found.