Uutiset

Kuntoutussäätiö kampanjoi pitkäkestoisen tuen puolesta – #PitkäMatkaTöihin nostaa esiin näkymättömäksi jääviä tarinoita

Kuntoutussäätiö toteuttaa syksyllä 2025 vaikuttamiskampanjan nimeltä #PitkäMatkaTöihin. Kampanjalla halutaan muistuttaa, että työelämään johtavat polut ovat moninaisia ja usein myös pitkiä – ja että tukea tarvitaan myös silloin, kun työllistyminen ei vielä ole näköpiirissä.

Kampanjan ytimessä on huoli siitä, että nykyiset työllisyyspalvelut ja tukimuodot keskittyvät yhä enemmän niihin henkilöihin, joilla nähdään nopea mahdollisuus työllistyä. Tällöin vaarana on, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman tarpeellista ja vaikuttavaa tukea.

Kuntoutussäätiö nosti saman huolen esiin myös Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa (21.7.2025), jossa korostettiin, että vahva tuki ei ole menoerä vaan sijoitus – ja että ilman kuntoutusta ja tukea syrjäytymisen riski kasvaa. Kirjoitus on osa kampanjaa tukevaa vaikuttamistyötä.

– Kun säästöjä tehdään, on ratkaisevaa, miten ne toteutetaan: palveluja kehittämällä ja niiden vaikuttavuutta kasvattamalla vai suoraan palveluja leikkaamalla. Jälkimmäisellä tavalla osa tukea ja kuntoutusta tarvitsevista ihmisistä putoaa tyhjän päälle, mikä  pidemmällä aikavälillä tulee sekä inhimillisesti että taloudellisesti kalliiksi, toteaa Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Riikka Shemeikka.

Kampanja nostaa esiin kokemuksia ja tarinoita ihmisiltä, jotka ovat saaneet merkityksellistä tukea matkallaan kohti työelämää. Kaikki tarinat eivät pääty työllistymiseen – eivät ainakaan vielä – mutta matkan varrella on saavutettu paljon muuta: uskoa omiin mahdollisuuksiin, toimijuuden vahvistumista, toivoa tulevasta, uusia harrastuksia tai osallistumista vapaaehtoistoimintaan.

Monet hyötyvät, vaikka eivät heti työllistyisi

#PitkäMatkaTöihin-kampanja muistuttaa siitä, että vaikuttavat tukitoimet eivät aina johda suoraan työllistymiseen – mutta ne voivat olla ratkaisevan tärkeitä elämänhallinnan ja hyvinvoinnin vahvistamisessa. Kun ihminen saa mahdollisuuden osallistua ja kokeilla turvallisessa ympäristössä luottamus omiin voimavaroihin vahvistuu ja matka kohti työtä alkaa rakentua kestävälle pohjalle.

Yhteiskunnan inhimillisyys mitataan siinä, miten kohtelemme niitä, joiden tie on pisin ja kivisin. Vahva tuki ei ole pelkkää kustannusta, se on sijoitus ihmiseen, toivoon ja tulevaisuuteen. Ilman kuntoutusta ja tukea jättäminen on aina kallein vaihtoehto – niin yksilölle kuin yhteiskunnalle.

Kampanjassa äänessä kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset

Kuntoutussäätiö haluaa kampanjallaan tuoda näkyväksi juuri näitä “väliin jääviä” tarinoita – kokemuksia ihmisiltä, joiden matka työelämään on ollut pitkä, tai on vielä kesken, mutta joilla on jo paljon arvokasta sanottavaa tuen merkityksestä.

Kampanja toteutetaan syksyn 2025 aikana. Mukaan kutsutaan niin kokemusasiantuntijoita kuin ammattilaisia, jotka haluavat jakaa havaintojaan ja ajatuksiaan siitä, miksi tuki kannattaa myös silloin, kun tuloksia ei vielä synny.

Haluatko kuulla lisää kampanjasta tai olla mukana nostamassa esiin pitkäkestoisen tuen merkitystä?

Otathan yhteyttä – kerromme mielellämme lisää