Uutiset

Kuntoutussäätiö tukee yhteiskunnallisten yritysten sosiaalisia innovaatioita yhteistyöhankkeessa

Julkaistu
21.8.2023

Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohankkeen (2023–2027) tavoitteena on vahvistaa jo toimivia ja tukea uusia yhteiskunnallisten yritysten ja yhteisötalouden alueellisesti toimivia ekosysteemejä. Yritysten lisäksi näihin kuuluu muita yhteisötalouden toimijoita, oppilaitoksia, yhdistystoimijoita, rahoittajia ja viranomaisia.

Hankkeessa levitetään kansainvälisiä ja kansallisia hyviä toimintamalleja, tuetaan yhteiskunnallisia yrityksiä sekä vahvistetaan rakenteita, jotka tukevat uusien yhteiskunnallisten syntymistä. Lisäksi hankkeen keskeisenä tehtävänä on edistää sosiaalisten innovaatioiden syntymistä ja leviämistä.

Kuntoutussäätiö vastaa hankkeessa sosiaalisten innovaatioiden osuudesta, ja innovaatioiden kehittäjille tullaan hankkeen aikana tarjoamaan monenlaista tukea. Järjestämme syksystä alkaen muun muassa eri puolilla Suomea työpajoja, joissa mietitään yhdessä innovaattoreiden kanssa sopivia rahoituslähteitä, käydään läpi onnistuneen skaalaamisen edellytykset ja tuetaan sopivien yhteistyökumppaneiden etsimisessä. Seuraa yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen tapahtumia ja viestintäkanavia, niin saat tietoa tulevista työpajoista.

Koordinaatiohankkeessa ovat mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT, Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak, Live-säätiö, Kuntoutussäätiö, Vates-säätiö sr, Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo ry, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus, Valo-Valmennusyhdistys ja Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry. Hanketta koordinoi Silta-Valmennusyhdistys ry.

Hanke toteutetaan ESR+-rahoituksella.

No items found.