Menetetyn vuosikymmenen jälkeinen innovaatiopolitiikka

Suomalaista tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa on viime vuosikymmenen ajan leimannut pysähtyneisyys. Monella tavalla tiede- ja innovaatiopolitiikka on tienhaarassa, ja se tulisi keksiä uudelleen.

Vajaat 30 suomalaisen innovaatiopolitiikan ja -toiminnan asiantuntijaa keskusteli innovaatiopolitiikan tulevaisuudesta kutsuvierastilaisuudessa 16.11.2022. Tilaisuus oli osa Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen ja erityisesti sen sosiaalisten innovaatioiden työpaketin toimintaa.

Määrästä sisältöön ja laatuun innovaatiopolitiikassa

Soile Kuitunen painotti avauspuheenvuorossa katseen kääntämistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiomenojen määrästä innovaatiopolitiikan sisältöön ja laatuun.

Kuitunen viittasi blogikirjoitukseen, jonka hän ja Tarmo Lemola julkaisivat 16.11.2021.

Talouskasvu ei itsessään ole kyennyt vastaamaan ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin ongelmiin. Tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa tarvitaan ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia, jotka vaikuttavat ihmisten, yritysten ja yhteisöjen elämään.

Teknologisten innovaatioiden rinnalle tarvitaan näkyvää politiikkaa ja toimenpiteitä edistämään sosiaalisia ja yhteiskunnallisia innovaatioita.

Menetetyn vuosikymmenen jälkeen on aika uudelle alulle ja rytmille innovaatiopolitiikassa

Parlamentaarisen TKI-työryhmän pääsihteeri, dosentti Antti Pelkonen korosti menetetyn vuosikymmenen jälkeistä mahdollisuutta uudelle tutkimus- ja innovaatiopolitiikalle.

TKI-työryhmä saavutti työssään historiallisen sitoumuksen. Eduskuntaryhmien kesken päästiin yksimielisyyteen nostaa TK-menot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Ryhmä linjasi, että tähän pääsemiseksi menettelynä käytetään TK-rahoituslakia.

Lisäksi ryhmä päätti, että lain rinnalle laaditaan kehyskautta pidempi T&K-rahoituksen suunnitelma. Pysyvästä ja nykyistä laajemmasta T&K-toiminnan verokannustimesta tehtiin esitys.

Parlamentaarinen ryhmä muodosti yhteisymmärryksen myös TKI-järjestelmän kehittämisen kymmenestä periaatteesta. Nämä ovat ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys, vipuvaikutus, kokonaisvaltaisuus, tieteen vapaus sekä tutkimuksen ja koulutuksen laatu, vaikuttavuus, kilpailullisuus, yhteistyö, kansainvälisyys, globaalien haasteiden tunnistaminen sekä teknologia- ja toimialaneutraalius.

Innovaatiopolitiikka edellyttää kokonaisvaltaisuutta

Tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa 1960-luvulta tähän päivään analysoinut Tarmo Lemola peräänkuulutti kokonaisvaltaisuutta innovaatiopolitiikkaan. Yritykset ovat aina olleet innovaatiopolitiikan keskiössä.

Yritys, joka ei koko ajan uudistu ja uudista tuotteitaan, palveluitaan ja toimintatapojaan, ajautuu vaikeuksiin. Ilman uudistumista edessä on lopulta schumpeterilainen luovan tuhoutumisen tie.

Kokonaisvaltainen innovaatiopolitiikka on transformatiivista eli uudistavaa, missiolähtöistä innovaatiopolitiikkaa. Se tähtää kestävään kehitykseen ja uudistumiseen – käänteentekeviin parannuksiin luonnon- ja elinympäristöjen tilassa, energian, ruoan ja veden jakelussa ja kulutuksessa sekä liikkumisessa, tietoliikenteessä ja terveydessä. Myös köyhyyden rakenteiden purkaminen on transformatiivisen innovaatiopolitiikan kärkipaikalla. Uusi innovaatiopolitiikka nostaa sosiaaliset innovaatiot innovaatiopolitiikan agendalle.

Tarmo Lemola viittasi konkreettisena työvälineenä klusteri- tai muihin laajapohjaisiin ohjelmiin, jotka tulisi keksiä uudelleen.

Yhteisötalous innovaatiopolitiikan voimaksi ja osaksi valtavirtaa

Työmarkkinaneuvos Tuija Oivon pääviesti oli, että yhteisötalous saataisiin innovaatiopolitiikan voimaksi ja osaksi valtavirtaa.

Sosiaalinen innovointi sekä yhteisötalouden toimintatavat ja tavoitteet tulisi saada osaksi kaikkia toimintapolitiikoita, työllisyydestä koulutukseen sekä innovaatiopolitiikkaan.

Euroopassa on 2,8 miljoonaa yhteisötalouden toimijaa, jotka työllistävät noin 13,6 miljoonaa ihmistä. Yhteisötaloudessa yhteiskunnalliset ja ympäristölliset tavoitteet voiton tavoittelun edelle: Ihmiset ja maapallo ensin.

Yhteisötalous puhuttaa globaalisti. Se kattaa moninaiset toimijat yhteiskunnallisista yrityksistä osuuskuntiin, järjestöihin ja säätiöihin. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen päämäärän edistämiseen. Lisäksi yhteisötalouden toimijoille ominaista on demokraattinen tai osallistava hallintomuoto.

Yhteisötalouden toimijoita on kaikilla talouden aloilla: sosiaalipalveluissa ja terveydenhuollossa, kohtuuhintaisessa ja uusiutuvassa energiassa, kiertotaloudessa, maataloudessa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, kulttuurissa, mediassa ja virkistystoiminnassa.

Yhteisötalous tarjoaa osaltaan ratkaisuja innovaatiopolitiikan sisällöllisen uudistumisen tarpeeseen. Se luo konkreettisia tavoitteita innovaatiopolitiikalle. Se vastaa innovaatiojärjestelmän ulossulkevan luonteen ongelmiin kutsumalla mukaan kaikki toimijat ja hyödyntämällä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia resursseja laajamittaisesti.

Sosiaalisen innovoinnin mittakaava ja rakenteet

Yhteenvetopuheenvuorossaan Silta-Valmennus ry:n toimitusjohtaja Kimmo Kumlander näki tärkeänä mittakaavan. Sosiaalinen innovointi ja vaikuttavuus eivät aina edellytä isoa mittakaavaa. Monet sosiaaliset innovaatiot voivat olla käänteentekeviä voimia, vaikka niiden kehittäjät ovat organisaatioiltaan pieniä.

On selvää, että innovaatiorahoituksen ja tuen rakenteet vaativat muutoksia Suomessa. Muutoksia tarvitaan laajasti ottaen kaksi. Kohdennetaan TKI-rahoitusta selkeästi ja tavoitteellisesti sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Toinen muutos on, että Suomesta poistetaan ne tukimuodot, jotka estävät innovaatioiden skaalaamisen ja muuttamisen liiketoiminnaksi.

Muistio Suomalaisen innovaatiopolitiikan uusi tulevaisuus -workshopista (pdf)

Antti Pelkosen esitys: Parlamentaarinen TKI-työryhmä 2021-2022 (pdf)

Tarmo Lemolan esitys: Vanha uusiksi ja uusi vanhaksi (pdf)

Tuija Oivon esitys: Yhteiskunnallinen yrittäjyys, yhteisötalous ja innovaatiot (pdf)

‍