Uutiset

Sosioekonominen asema ei voi sanella pääsyä mielenterveyspalveluihin – Kuntoutussäätiö allekirjoittaa kannanoton

Julkaistu
25.6.2024

Mielenterveyden keskusliitto, Mieli ry, Työttömien keskusjärjestö ja Kuntoutussäätiö vetoavat päättäjiin. Myös työttömille täytyy varmistaa pääsy mielenterveyspalveluihin, jotta mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä vähenee.

Joka päivä keskimäärin yhdeksän ihmistä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi. Yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella. Mielenterveyden häiriöt ovat myös pitkien sairauspoissaolojen yleisin syy.

Mielenterveyden järkkymisellä on siis merkittäviä inhimillisiä ja kansantaloudellisia vaikutuksia. OECD:n mukaan kokonaiskustannukset ovat Suomessa 11 miljardia euroa vuodessa. Mitä tutkimustieto kertoo tilanteesta?

Ensinnäkin riittävän monipuoliset mielenterveyspalvelut ja riittävä henkilöstöresurssi alueella laskevat työkyvyttömyyseläkkeen riskiä (Karolaakso 2024). Työkyvyttömyyseläke on viimesijainen ratkaisu. Ennen sitä työkykyä tulisi pyrkiä palauttamaan erilaisilla hoito- ja kuntoutusvaihtoehdoilla.

Pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöitä ei aina tunnisteta terveydenhuollossa ja jos tunnistetaan, työkyvyn arviota ei tehdä (Nurmela 2021). Kun sairauksia ei hoideta varhaisessa vaiheessa, ne pitkittyvät. Työ- ja toimintakyvyn palautuminen hidastuu tai jopa estyy.

Työttömät eivät juuri pääse terapiaan. Kelan kuntoutuspsykoterapian omavastuuosuus on pienituloisille usein liian kallis (Leppänen ym. 2022). Pahimmassa tapauksessa omavastuuosuus estää hoitoon hakeutumista, ja työttömyyden pitkittymisen ja työkyvyttömyyden riski kasvaa.

Mikä neuvoksi?

Hyvinvointiyhteiskunnassa varallisuus ja muut sosioekonomiset tekijät eivät voi määrittää sairastuneen pääsyä hoitoon ja kuntoutukseen. Psykoterapiaa ja muuta psykososiaalista hoitoa on saatava jo perusterveydenhuollosta varhaisessa vaiheessa.

Jos tämä ei riitä, asiakas voidaan ohjata erikoissairaanhoidon tai Kelan korvaaman kuntoutuspsykoterapian piiriin. On kuitenkin huomioitava, riittääkö pienituloisten maksukyky omavastuisiin.

Käytännössä Suomeen tulee saada kaikkia koskeva terapiatakuu eli yhdenvertainen oikeus psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon perusterveydenhuollossa kuukauden sisällä hoidon tarpeen toteamisesta.

Mielenterveyspalveluiden kehitystyötä tulee jatkaa pitkäjänteisesti. Myös mielenterveysvaikutusten arviointia on lisättävä päätöksenteossa. Uudet porrasteiset palvelut perustasolla kuten nettiterapiat, lyhytinterventiot ja lyhytpsykoterapiat ovat tervetulleita, mutta niiden tulee olla oikea-aikaisia, laadukkaita, saavutettavia ja yhdenvertaisia. On tärkeää, että porrasteisessa hoitomallissa ihminen ohjataan arvioinnin jälkeen oikealle portaalle, eikä hoitoa aloiteta oletusarvoisesti ensimmäiseltä portaalta.

Allekirjoittajat

Riikka Mettälä sosiaaliturvan asiantuntija, Mielenterveyden keskusliitto

Frans Horneman johtava psykologi, Mieli ry

Veera Luoto sosiaalityöntekijä Työttömien keskusjärjestö

Riikka Shemeikka toimitusjohtaja, Kuntoutussäätiö

Lähdeluettelo

Karolaakso, T. 2024. Disability Pensions Due to Mental Disorders in Finland The role of social factors and mental health services.  

Leppänen ym. 2022. Socioeconomic factors and use of psychotherapy in common mental disorders predisposing to disability pension. BMC Health Services Research (2022) 22:983.

Mielenterveyspooli: Terapiatakuu.  

Nurmela, K (2021) Identification of Mental Health Disorders among Long-term Unemployed People and Their Ability to Work: Does health care meet the case? - Trepo (tuni.fi)

OECD/EU (2018) Health at a Glance: Europe 2018.  

Perhoniemi R, Blomgren J, Laaksonen M (2024): Vain hyvin harva työkyvyttömistä työttömistä pääsee kiinni vakiintuneeseen työhön.  

No items found.