Sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelleiden kuntoutuksen ja tuen tarvetta sekä tukijärjestelmää selvitettiin laajasti ensimmäistä kertaa Suomessa

Millainen on suomalaisten sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelleiden kuntoutuksen ja tuen tarve ja miten nykyinen monen vastuutahon rajapinnalle asettuva tukijärjestelmä tähän vastaa? Näitä kysymyksiä selvitettiin tutkimuksessa, jota tässä laajuudessa ei ole suomalaisista rauhanturvaajista aiemmin tehty.

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Suomen osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on viime vuosina ollut laskussa operaatioihin osallistuvien sotilaiden määrällä mitattuna, mutta kriisinhallintatehtävät ovat yhä vaativampia. Myös Ukrainan sodan vaikutukset ja Suomen uusi geopoliittinen asema saattavat luoda tarpeita sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin osallistuvien henkilöiden tukimuotojen kehittämiseen.

Tuloksia ja kehittämisehdotuksia

Tutkimukseen osallistuneet sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelleet (n=3373) kokivat nykyisen terveytensä ja elämänlaatunsa pääosin hyväksi tai erittäin hyväksi ja kriisinhallintaan osallistumisen positiiviseksi kokemukseksi. Samoin vaikutukset myöhempään elämään koettiin useimmiten positiivisiksi.

On kuitenkin muutamia ryhmiä, jotka voivat heikommin kuin koko joukko keskimäärin. Näitä ryhmiä olivat operaation keskeyttäneet, palveluksessa vammautuneet, useammassa operaatiossa palvelleet sekä ne, joilla viimeisimmästä operaatiosta oli kulunut vähintään 6 vuotta. Nämä ryhmät olivat kokeneet enemmän sopeutumisvaikeuksia Suomeen, ja heillä oli enemmän psyykkisen tuen tarvetta kuin joukolla keskimäärin. Tulosten mukaan myös Afganistanissa palvelleet voivat tulevina vuosina olla potentiaalisesti joukko, joka kaipaa enemmän tukea.

Tukijärjestelmän koettiin toimivan pääasiassa hyvin fyysisten vammojen ja sairauksien kohdalla, mutta psyykkisen oireilun hoidossa oli kehitettävää oireiden tunnistamiseen, hoitoon ohjaukseen, tukimuodoista tiedottamiseen sekä voinnin seurantaan liittyen. Operaation aiheuttamaa stressiä oli kokenut 21 % vastaajista, ja yli puolella heistä oireet olivat alkaneet yli kuuden kuukauden kuluttua operaatiosta. Laissa oleva aikamääre, jonka mukaan traumaperäinen stressihäiriö ja tuhoisaa kokemusta seuraava persoonallisuuden muutos on todettava kuuden kuukauden sisällä palveluksen päättymisestä sekä se, että Valtiokonttori korvaa hoitoa yhden vuoden ajan diagnoosin tekemisestä, näyttäytyivät tutkimuksen tuloksissa ongelmallisina. Toisaalta lakia tulkitaan laveasti ja käytössä näyttää olevan myös kirjoittamattomia käytäntöjä, mikä aiheuttaa sekä tukea hakevalle että ammattilaisille haasteita. Lain tulkinnanvaraisuuden myötä lisääntyy myös riski, ettei yksilöiden oikeusturva toteudu tai palveluja saada yhdenvertaisesti.

Tulosten mukaan sopeutumisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tuella ennen operaatiota, sen aikana ja riittävän pitkään operaation jälkeen voidaan vaikuttaa laajasti hyvinvointiin ja terveyteen. Läheisten, mukaan lukien lasten, huomioiminen paremmin tukisi myös operaatioihin osallistuvien hyvinvointia. Aineistossa on myös viitteitä siitä, että heikommin voivat eivät tuo ongelmiaan esiin, ja puhumista saattavat vaikeuttaa muun muassa leimautumisen pelko, pelko siitä, että ei pääse uudelleen operaatioon sekä keskustelukulttuuri, jossa korostuu itsepärjääminen, vahvuus ja kovuus. Johtamiskulttuurin kehittäminen on keskeinen tekijä pyrittäessä vaikuttamaan syvällä rakenteissa piileviin asenteisiin ja toimintakulttuureihin. Esihenkilöiden työskentelyllä voidaan edistää sopeutumista ja myös halukkuutta hakeutua uusiin kriisinhallintatehtäviin.

Vertaisuus nousi tuloksissa esiin voimavarana, ja usein vain vastaavan kokemuksen omaavan koetaan ymmärtävän vaikeatkin asiat ja pystyvän jakamaan taakkaa – tämä sama kokemus on ollut aikanaan sotiemme veteraaneilla. Vertaistuki tulisikin tunnustaa vahvemmin osaksi virallista tukijärjestelmää, ja sen rahoitus ja järjestämisvastuut varmistaa myös lainsäädäntöä kehittämällä. Muun muassa vertaistuen mahdollistava ryhmämuotoinen kuntoutus puuttuu Valtiokonttorin lakisääteisesti korvaaman kuntoutuksen piiristä, vaikka asiantuntijoiden mukaan tähän todettiin olevan tarvetta.

Kriisinhallintaoperaatioissa palvelleiden tietoisuus eri tukimuodoista oli heikkoa, ja tiedottamista kaivattiin lisää. Aiemmissa suosituksissa esitetyn niin sanotun veteraanikeskuksen, jossa toteutuisi yhden luukun periaate, perustaminen voisi lisätä tietoisuutta tukimuodoista ja niiden luonteesta sekä auttaa palveluihin ohjaamisessa ja niiden järjestämisessä. Järjestelmässä todettiin olevan tarvetta myös uusille kuntoutuksen ja tuen malleille, jotka huomioivat tuen saajan tilannetta kokonaisvaltaisemmin.

Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelleiden kokonaisvaltaisen ja oikea-aikaisen kuntoutuksen järjestämisessä ja kehittämisessä eri viranomaistahojen, järjestöjen ja terveydenhuollon toimijoiden yhteistyönä. Parhaimmillaan tulokset hyödyttävät jo lähitulevaisuuden sotilaallista kriisinhallintaa, jossa Suomella on perinteisesti ollut vahva osaaminen ja kansainvälisesti hyvä maine. Kriisinhallinta on keskeinen Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan väline, jolla edistetään turvallisuutta kohdemaissa ja globaalisti. Suomessa on Puolustusvoimien arvion mukaan yhteensä noin 45 000 – 50 000 sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistunutta henkilöä. Operaatioihin tarvitaan ja rekrytoidaan koko ajan uusia henkilöitä.

Tutkimuksen tarkoitus ja taustaa

Sotilaallisessa kriisinhallintatehtävissä palvelleiden kokonaisvaltaisen kuntoutuksen ja tuen tarve Suomessa -tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelleiden kokonaisvaltaisen kuntoutuksen ja tuen tarpeista, niiden määrittämisen tavoista, kokemuksista kuntoutuksen ja tuen riittävyydestä ja oikea-aikaisuudesta sekä kuntoutuksen järjestämiseen liittyvistä vastuista. Tutkimus perustui käytännössä havaittuihin kehittämistarpeisiin, sillä on ollut viitteitä siitä, että kriisinhallintatehtävissä palvelleiden kuntoutus Suomessa ei tällä hetkellä aina vastaa kohderyhmän tarpeisiin eivätkä tämänhetkinen lainsäädäntö ja julkiset palvelut tue riittävästi tämän kohderyhmän kuntoutusta. Sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin lähtevien ja sieltä palaavien tukiverkoston muodostavat monet eri toimijat. Tukimuodoilla tarkoitettiin tässä tutkimuksessa erilaisia virallisia korvausjärjestelmiä ja palveluja, mutta myös epävirallista niin kutsuttua matalan kynnyksen tukea.

Tutkimusaineisto

Tutkimus toteutettiin moninäkökulmaisesti ja -menetelmällisesti, ja ainestoina olivat kysely kohde-ryhmälle (n=3373), Suomen Rauhanturvaajaliiton vertaistukipuhelimessa toimivien haastattelut (n=11), asiantuntijoiden, sidosryhmien ja eri vastuutahojen haastattelut (n=26) sekä sidosryhmien tulevaisuustyöpaja.

Vastuutahot

Tutkimus toteutettiin Maanpuolustuksen kannatussäätiön Oulunkylän kuntoutuskeskus sr:lle myöntämällä apurahalla ja Oulunkylän kuntoutuskeskuksen omalla rahoituksella. Oulunkylän kuntoutuskeskus vastasi hankkeen johtamisesta ja koordinoinnista sekä viestinnästä. Yhteistyökumppanina toimi ja tutkimusosuudesta vastasi Kuntoutussäätiö sr:n tutkijaryhmä. Hankkeen ohjausryhmän muodostivat keskeisten sidosryhmien edustajat Puolustusvoimista, puolustusministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Valtiokonttorista, Suomen Rauhanturvaajaliitosta sekä Vammautuneista Kriisinhallintaveteraaneista.

Tutustu tutkimukseen:
Shemeikka Riikka, Alitalo Erna, Ilvonen Katja, Pietilä Piia, Ryhänen Timo, Sihvonen Ari-Pekka, Kemppainen Jaana, Salakka Ilja. Sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelleiden kokonaisvaltaisen kuntoutuksen ja tuen tarve Suomessa. Oulunkylän kuntoutuskeskuksen julkaisuja, no 1. Joensuu 2022.

ISBN 978-952-65021-1-3 (PDF)
ISBN 978-952-65021-0-6 (pehmeäkantinen)

Koko tiedote PDF-muodossa

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Katja Ilvonen, Oulunkylän kuntoutuskeskus sr, katja.ilvonen@okks.fi, p. 050 300 4089

sekä tutkimusosuudesta: Johtaja Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö, riikka.shemeikka@kuntoutussaatio.fi, p. 044 781 3102.

‍