Suomessa on kansainvälisesti tarkastellen poikkeuksellisen elinvoimainen ja vahva kansalaisyhteiskunta, joka tuottaa satoja yhteiskunnallisia innovaatioita vuosittain. Järjestöjen voima ja kyvykkyydet tulee saada paremmin näkyviksi ja tunnustetuksi osaksi suomalaista innovaatiopolitiikkaa.
Yhteiskunnalliset innovaatiot ovat välttämättömiä. Niitä tarvitaan laajasti ihmisten osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden sekä demokratian toimivuuden turvaamiseen. Yhteiskunnalliset innovaatiot ovat käyttöönotettuja toimintamalleja, palveluita tai kokonaisten järjestelmien uudistuksia, jotka tuottavat aiempaa suurempia hyötyjä yhteiskuntaan ja ihmisille.
Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen piti kuntoutusalan verkoston KUVE:n tilaisuudessa 9.5.2023 puheenvuoron järjestöjen ja yleishyödyllisten säätiöiden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (TKI). Järjestöillä on monia erityisvahvuuksia tässä toiminnassa. Järjestöt ovat lähellä ihmisiä ja ymmärtävät ihmisten tarpeita. Niiden toiminta on monipuolista. Järjestöillä on kynnyksetöntä, jatkuvasti uudistuvaa auttamistyötä ja monilla myös myytävää palvelutoimintaa.
Järjestöt ovat osoittaneet kykynsä menestyä ja innovoida hyvin epävakaisissakin yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Esimerkiksi Kuntoutussäätiössä otettiin käyttöön pandemian aikana digi- ja hybridimallit kuntoutukseen sekä työ- ja toimintakykyä tukeviin ryhmätoimintoihin. Ukrainan sota sai liikkeelle kymmeniä järjestöjä keräämään elintarvikkeita ja muuta apua ukrainalaisille.
Kuitunen painotti puheenvuorossaan entistä tiiviimpää yhteistyötä yli toimiala- ja hallintorajojen. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen on tärkeää löytää kumppanuuksia ennakkoluulottomasti myös soten ulkopuolelta, esimerkiksi ympäristösektorilta sekä kuntien elinvoima- ja elinkeinopolitiikasta. Järjestöjen, valtionhallinnon, kuntien ja yksityisten yritysten yhteistyö on välttämätöntä, jotta vaikuttavuudeltaan laajoja yhteiskunnallisia innovaatioita saadaan kehitettyä ja käyttöönotettua.
Teknologia ja hyvinvointi liittyvät kiinteästi toisiinsa, ja tässä on valtavasti ammennettavaa myös järjestöjen TKI-toimintaan. Digitaidot ovat kansalaistaitoja, joiden harjaannuttamisessa järjestöillä ja säätiöillä on oivallisia toimintamalleja. Kuntoutussäätiössä tätä on edistetty jo viiden vuoden ajan Digipajassa, jossa asiakkaat voivat yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti harjaannuttaa digitaitojaan ja saada myös täysin uutta osaamista itselleen.