Uutiset

Vetoomus kuntoutujien puolesta - Kuntouttavaa työtoimintaa tulee jatkaa poikkeustilanteessakin

Julkaistu
19.3.2020

Kela päätti lakkauttaa kaikki läsnäkuntoutuspalvelut 18.3.2020. Etäkuntoutusta voi toteuttaa siltä osin, kun se on asiakkaan tilanne huomioiden mahdollista. Tämä sulku kestää ainakin 31.5.2020 saakka. Pääministeri Marinin hallituksen päätöksen mukaisesti myös kuntouttava työtoiminta lakkautettiin 13.4.2020 asti. Kuntouttavan työtoiminnan ostot ovat katkolla. Kielto vaikeuttaa suuresti kuntoutujien ja kuntouttajien asemaa ja elinkeinoa sekä asettaa heidät epätasa-arvoiseen asemaan. Poikkeustilassakin ihmisillä on paljon erilaisia tarpeita. Moni kuntoutuja on jo nyt muita haavoittuvammassa asemassa. Esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat menettävät osallistumisestaan saamansa päiväkorvauksen. Tällä rahalla on iso merkitys päivittäiseen elämään. Haasteita voi aiheuttaa myös oman päivärytmin katoaminen ja sosiaalisten kontaktien kapeneminen. Kuntouttavaa työtoimintaa ei voi nykyisellään toteuttaa etäkuntoutuksena, esimerkiksi digitaalisia sovelluksia hyödyntäen. Tarvitseeko näin olla? Digitaalisten välineiden käyttö on arkipäivää yhteiskunnallisesta tai ammattiasemasta riippumatta. Tutkimuksissa on osoitettu, että monet verkossa annettavat terapiamuodot ovat yhtä tehokkaita kuin kasvokkain annettavat. Kela on ollut edelläkävijä, ja edistänyt etäkuntoutuksen leviämistä Suomessa. Siksi moni kuntoutuja ei nyt jää täysin kuntoutuksen ulkopuolelle. Asia koskettaa suurta joukkoa suomalaisia. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuu Kelan tilastojen mukaan kuukausittain (keskimäärin) yli 10 000 ihmistä. Miksi emme lähtisi turvaamaan myös heidän osallisuuttaan erilaisia etäkuntoutuksen ratkaisuja hyödyntäen? Applikaatioita ja muita välineitä riittää. Me tässä vetoomuksessa mukana olevat kolmannen sektorin toimijat olemme niitä valmiita myös kuntoutujille tarjoamaan. Meillä on myös osaamista, halua ja motivaatiota auttaa ihmisiä silloinkin, kun yhteiskunnassa vallitsevat erityisolosuhteet.

Lisätiedot:

Soile Kuitunen , Toimitusjohtaja, Kuntoutussäätiö, p. 044 781 3117

Eija Sorvari, Toimitusjohtaja, Miina Sillanpään Säätiö, p. 040 5205 485

Sanna Kaijanen, Toiminnanjohtaja, Kuuloliitto, p. 040 5081716

Pekka Lund, Toiminnanjohtaja, Sininauhaliitto, p. 050 522 3906

Elina Pajula, Toiminnanjohtaja, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys, puh. 050 558 7460

Jaana Joutsiluoma, Suunnittelija, Sininauhaliitto, p. 044 491 9065

Mika Ala-Kauhaluoma, Yhteyspäällikkö, Kuntoutussäätiö, p. 0447813096

No items found.